Näin se aika rientää. Humps vain. Oli klifaa isolla koolla. Sarphatistraat kiittää ja kuittaa.
Fiksumpaa jälkipuintia kenties myöhemmin.
torstai 20. joulukuuta 2007
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
Lounastauko
La Familian kanssa ruokapöydässä:
*räps*
Vuokko: Näytä millanen tuli!
Tapio: Ei pysty, akku loppuu kohta.
Vuokko: Näytä nyt!
Tapio: Ei pysty! Ei oo muuten kohta akkua enää.
Varpu: Ihan sama, mut eiks kukaan muu himoitse tollasta pirtelöä?
Pirkko: Millasta?
Varpu: No tällasta suklaaherkkua.. ..nam!
Pirkko: Näyttääpä toi banaanipirtelö hyvältä. Martti, otetaanko tällanen puoliks?
Martti: Joo, miksei. Tuleekohan se tarjoilija kohta? Varpu, viittoile se tänne jos se tulee tuolta.
Varpu: Täällä on kyllä tosi töykeet tarjoilijat. Sillon kun mä olin Losissa, siellä ne oli koko ajan kysymässä "Is everything ok?" ja täyttämässä laseja. Näillä on koko ajan kauhee kiire.
Vuokko: Aina sä Varpu valitat. Miks sä valitat koko ajan?
Varpu: Enhän valita :D
Vuokko: Valitathan.
Tapio: Kyllä valitat, koko ajan löytyy jotain sanomista.
Pirkko: Älkää nyt viittikö, Varpu ei oo nukkunu kovin paljoa. Pitäisköhän sun Varpu mennä hotellille lepäämään vähäks aikaa? Mäkin voisin ottaa pienet päikkärit..
Varpu: Ei mua väsytä! Mut mun pitäis kyllä harjoitella vähän ennen kun mennään shoppailemaan.
Martti: Mullekin maistuisi pienet nokoset kahvin päälle :]
Vuokko: Aina te vaan nukutte! Mä meen ainakin shoppailemaan. Voidaan sit nähä kaupungilla myöhemmin jos te ette jaksa shoppailla.
Varpu: Älä nyt hermostu. Vuokko aina kiihtyy kauheen helposti.
Vuokko: En mä ees oo kiihtyny! Kiva vaan tulla tänne asti laiskottelemaan kun vois shoppaillakin.
Varpu: Kato nyt, aina se kiihtyy tolleen.
Tapio: Joo, ja sä aina yllytät sitä.
Pirkko: Älkää tytöt viittikö, ei oo kiva riidellä. Nyt ollaan lomalla. Tapio, ootko huomannu että sulla on punanen parta? Ja komee nenä.
Tapio: Pliis.
Martti: Missäköhän se tarjoilja on? Onkohan täällä muuten kunnollisia salsaklubeja?
*räps*
Vuokko: Näytä millanen tuli!
Tapio: Ei pysty, akku loppuu kohta.
Vuokko: Näytä nyt!
Tapio: Ei pysty! Ei oo muuten kohta akkua enää.
Varpu: Ihan sama, mut eiks kukaan muu himoitse tollasta pirtelöä?
Pirkko: Millasta?
Varpu: No tällasta suklaaherkkua.. ..nam!
Pirkko: Näyttääpä toi banaanipirtelö hyvältä. Martti, otetaanko tällanen puoliks?
Martti: Joo, miksei. Tuleekohan se tarjoilija kohta? Varpu, viittoile se tänne jos se tulee tuolta.
Varpu: Täällä on kyllä tosi töykeet tarjoilijat. Sillon kun mä olin Losissa, siellä ne oli koko ajan kysymässä "Is everything ok?" ja täyttämässä laseja. Näillä on koko ajan kauhee kiire.
Vuokko: Aina sä Varpu valitat. Miks sä valitat koko ajan?
Varpu: Enhän valita :D
Vuokko: Valitathan.
Tapio: Kyllä valitat, koko ajan löytyy jotain sanomista.
Pirkko: Älkää nyt viittikö, Varpu ei oo nukkunu kovin paljoa. Pitäisköhän sun Varpu mennä hotellille lepäämään vähäks aikaa? Mäkin voisin ottaa pienet päikkärit..
Varpu: Ei mua väsytä! Mut mun pitäis kyllä harjoitella vähän ennen kun mennään shoppailemaan.
Martti: Mullekin maistuisi pienet nokoset kahvin päälle :]
Vuokko: Aina te vaan nukutte! Mä meen ainakin shoppailemaan. Voidaan sit nähä kaupungilla myöhemmin jos te ette jaksa shoppailla.
Varpu: Älä nyt hermostu. Vuokko aina kiihtyy kauheen helposti.
Vuokko: En mä ees oo kiihtyny! Kiva vaan tulla tänne asti laiskottelemaan kun vois shoppaillakin.
Varpu: Kato nyt, aina se kiihtyy tolleen.
Tapio: Joo, ja sä aina yllytät sitä.
Pirkko: Älkää tytöt viittikö, ei oo kiva riidellä. Nyt ollaan lomalla. Tapio, ootko huomannu että sulla on punanen parta? Ja komee nenä.
Tapio: Pliis.
Martti: Missäköhän se tarjoilja on? Onkohan täällä muuten kunnollisia salsaklubeja?
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Kuvapäivitys vol x
Jahuu!
PS. Keikkapettymyksestä selvittiin kunnialla. Vapautuneet lippurahat hupenivat kahviloissa ja ravintoloissa erittäin kivuttomasti :)
PS. Keikkapettymyksestä selvittiin kunnialla. Vapautuneet lippurahat hupenivat kahviloissa ja ravintoloissa erittäin kivuttomasti :)
lauantai 24. marraskuuta 2007
Metalliromua?
Vieraskirjoitusten sarja jatkuu. Milla otti kommentoitavakseen Amsterdamin liikennevilinän:
Kumia, hilseilevää maalipintaa ja villisti kiliseviä soittokelloja. Autoja? Ei, polkupyöriä!
Kulttuurisokki on melkoinen kun Suomi-tyttö nousee lentokentän metrotunnelista - heti ensimmäinen polkupyöräilijä on ajaa ylitseni. Kiva. Pikainen silmäys ympärille paljastaa, että Amsterdam on totisesti tuhansien pyörien kaupunki. Vanhoja, sympaattisia old school -tyylisiä menopelejä on parkkeerattu joka paikkaan. Ja vielä lukittu sellaisin kettingein ja munalukoin, että pitkäkyntinen vetää mieluummin ranteet auki. Viikon aikana myös selviää, miksi näitä kolisevia metalliroskia vaalitaan kuin kalleinta aarretta. Amsterdamissa ei nimittäin pärjää ilman polkupyörää.
Ensimmäisestä illasta alkaen alamme ottaa kaupunkia haltuun pyörän päältä käsin. Rankkaa tehtävää varten on valjastettu kaksi vanhaa pyörää, joista ainakin toisessa koneisto hieman yskähtelee. Epäilyttävää, mutta hyppään satulaan. Pian saankin huomata kuinka matka taittuu mukavasti ja maisemat vilahtelevat ohitsemme. Pyöräilijän elämä on tehty täällä helpoksi: on mm. omat kaistat liikennevaloineen. Luksusta! Turussa saat pelätä henkesi edestä iltapäivä neljän ruuhkassa, kukaan ei todellakaan väistä sinua Hämeenkadun ja Uudenmaankadun risteyksessä. Ei paljoa naurata. Tosin täälläkin on omat vaaranpaikkansa: paikalliset fillaristit. Liikennevaloissa ei auta jäädä taivastelemaan turhanpäiväisyyksiä liian pitkäksi aikaa tai johan alkaa soittokellot takanasi kilkattamaan hurjasti. Ihmiset myös polkevat niin vimmattua vauhtia, että heikkohermoisimpia hengästyttää. Toisinaan meno vaikuttaa villiä länttäkin villimmältä.
Muutaman haparoivan ensiyrityksen jälkeen pyöräily liikenteen seassa alkaa luonnistumaan. Nautin täysin rinnoin kaupungin upeasta arkkitehtuurista, kanaaleista ja silloista auringon vielä luodessa syksyn viimeisiä säteitään. Kaikeksi onneksi mukanani on kahdella jalalla (ja polkupyörällä) varustettu kompassi! Näin surkealla suuntavaistolla varustettuna ei saa liikkua isossa kaupungissa omin nokkineen. Paljastettakoon nyt tässä, että monesti olin omissa kuvitelmissani tulossa esimerkiksi kämpille aivan vastakkaisesta suunnasta, heh. Samaa katua eri suuntaan mennessä olen monesti varma siitä, että täällä ei ollakkaan vielä käyty... Kliffaa.
Summa summarum, kaikille Amsterdamiin matkaa suunnitteleville vinkiksi: vuokraa polkupyörä! Se on edullista, ekologista ja kuluttaa mukavasti kahviloissa nautitut kermavaahtokaakaot. Lisäksi pyöräillen pääsee parhaiten tutustumaan nähtävyyksiin, puistoihin ja pieniin sivukujiin. Varo raittiin ilman myrkytystä. :)
-Milla
Kumia, hilseilevää maalipintaa ja villisti kiliseviä soittokelloja. Autoja? Ei, polkupyöriä!
Kulttuurisokki on melkoinen kun Suomi-tyttö nousee lentokentän metrotunnelista - heti ensimmäinen polkupyöräilijä on ajaa ylitseni. Kiva. Pikainen silmäys ympärille paljastaa, että Amsterdam on totisesti tuhansien pyörien kaupunki. Vanhoja, sympaattisia old school -tyylisiä menopelejä on parkkeerattu joka paikkaan. Ja vielä lukittu sellaisin kettingein ja munalukoin, että pitkäkyntinen vetää mieluummin ranteet auki. Viikon aikana myös selviää, miksi näitä kolisevia metalliroskia vaalitaan kuin kalleinta aarretta. Amsterdamissa ei nimittäin pärjää ilman polkupyörää.
Ensimmäisestä illasta alkaen alamme ottaa kaupunkia haltuun pyörän päältä käsin. Rankkaa tehtävää varten on valjastettu kaksi vanhaa pyörää, joista ainakin toisessa koneisto hieman yskähtelee. Epäilyttävää, mutta hyppään satulaan. Pian saankin huomata kuinka matka taittuu mukavasti ja maisemat vilahtelevat ohitsemme. Pyöräilijän elämä on tehty täällä helpoksi: on mm. omat kaistat liikennevaloineen. Luksusta! Turussa saat pelätä henkesi edestä iltapäivä neljän ruuhkassa, kukaan ei todellakaan väistä sinua Hämeenkadun ja Uudenmaankadun risteyksessä. Ei paljoa naurata. Tosin täälläkin on omat vaaranpaikkansa: paikalliset fillaristit. Liikennevaloissa ei auta jäädä taivastelemaan turhanpäiväisyyksiä liian pitkäksi aikaa tai johan alkaa soittokellot takanasi kilkattamaan hurjasti. Ihmiset myös polkevat niin vimmattua vauhtia, että heikkohermoisimpia hengästyttää. Toisinaan meno vaikuttaa villiä länttäkin villimmältä.
Muutaman haparoivan ensiyrityksen jälkeen pyöräily liikenteen seassa alkaa luonnistumaan. Nautin täysin rinnoin kaupungin upeasta arkkitehtuurista, kanaaleista ja silloista auringon vielä luodessa syksyn viimeisiä säteitään. Kaikeksi onneksi mukanani on kahdella jalalla (ja polkupyörällä) varustettu kompassi! Näin surkealla suuntavaistolla varustettuna ei saa liikkua isossa kaupungissa omin nokkineen. Paljastettakoon nyt tässä, että monesti olin omissa kuvitelmissani tulossa esimerkiksi kämpille aivan vastakkaisesta suunnasta, heh. Samaa katua eri suuntaan mennessä olen monesti varma siitä, että täällä ei ollakkaan vielä käyty... Kliffaa.
Summa summarum, kaikille Amsterdamiin matkaa suunnitteleville vinkiksi: vuokraa polkupyörä! Se on edullista, ekologista ja kuluttaa mukavasti kahviloissa nautitut kermavaahtokaakaot. Lisäksi pyöräillen pääsee parhaiten tutustumaan nähtävyyksiin, puistoihin ja pieniin sivukujiin. Varo raittiin ilman myrkytystä. :)
-Milla
perjantai 16. marraskuuta 2007
Musertavia uutisia
Ääretöntä nostatusta aiheuttanut, ensi maanantaille kaavailtu Kanye Westin Amsterdamin keikka on peruttu. Parin tunnin timanttiseen settiin varautuneet lipunhaltijat ovat allapäin ympäri Eurooppaa.
Fanikansan henkilökohtaiset pettymykset ovat kuitenkin krokotiilin kyyneleitä itse artistin kohtamiin suru-uutisiin verrattuna. Aikamme kovimman rap-staran äiti Donda West kuoli viime lauantaina.
Herra Westin Glow in the Dark -kiertue laitettiin kokonaisuudessaan jäihin ainakin 20.11. asti. Peruutuslistalle joutuivat täten Amsterdamin lisäksi Pariisin ja Brysselin keikat. Lontoossa ja muissa saarivaltion kaupungeissa järjestettävien esiintymisten kohtaloa odotellaan vielä kuumeisesti.
Ei tähän voi muuta sanoa kuin että nyt kävi näin. Mielestäni oli täysin ymmärrettävä ja oikea teko peruuttaa keikat. Olisihan se väärin jos poika pakotettaisiin (tai itse vänkäisi!) lavalle kemuttamaan äärimmäisen perhetragedian jälkeen. R.I.P. äiti-West :(
On vain pidettävä pää ylhäällä ja katse tulevaisuudessa.
Fanikansan henkilökohtaisella tasolla tämä tarkoittaa varsin arvokkaista lipuista vapautuvan mammonan vaihtoehtoista käyttöä. Haluaisikohan Milla, joka saapuu tänne huomenna, mennä teatteriin tai johonkin toiseen konserttiin? Vai olisiko ylellinen illallinen ensi viikon Pariisin-reissullamme se mieluisin vaihtoehto? Aika näyttää.
Eiköhän se tästä.
Fanikansan henkilökohtaiset pettymykset ovat kuitenkin krokotiilin kyyneleitä itse artistin kohtamiin suru-uutisiin verrattuna. Aikamme kovimman rap-staran äiti Donda West kuoli viime lauantaina.
Herra Westin Glow in the Dark -kiertue laitettiin kokonaisuudessaan jäihin ainakin 20.11. asti. Peruutuslistalle joutuivat täten Amsterdamin lisäksi Pariisin ja Brysselin keikat. Lontoossa ja muissa saarivaltion kaupungeissa järjestettävien esiintymisten kohtaloa odotellaan vielä kuumeisesti.
Ei tähän voi muuta sanoa kuin että nyt kävi näin. Mielestäni oli täysin ymmärrettävä ja oikea teko peruuttaa keikat. Olisihan se väärin jos poika pakotettaisiin (tai itse vänkäisi!) lavalle kemuttamaan äärimmäisen perhetragedian jälkeen. R.I.P. äiti-West :(
On vain pidettävä pää ylhäällä ja katse tulevaisuudessa.
Fanikansan henkilökohtaisella tasolla tämä tarkoittaa varsin arvokkaista lipuista vapautuvan mammonan vaihtoehtoista käyttöä. Haluaisikohan Milla, joka saapuu tänne huomenna, mennä teatteriin tai johonkin toiseen konserttiin? Vai olisiko ylellinen illallinen ensi viikon Pariisin-reissullamme se mieluisin vaihtoehto? Aika näyttää.
Eiköhän se tästä.
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
Puukenkätyttö
Tuorein vieraamme Visa tulkitsi pitkää viikonloppuaan Damissa seuraavasti:
Heräsin makeaan tuoksuun sieraimissani. Kuva vihreästä vaahteranlehdestä välähti mieleeni. Muutaman metrin päässä parrakas espanjalainen vapaustaistelija urahti ja käänsi kylkeään. Onko tuolla satanut lunta..?
-Otaksä tätä puuroa? Tapion kysymys herätti minut punertavasta haavemaailmastani. Taustalla kaasulieden kotoisa sihinä sekottui kaiuttimista kaikuvaan mustan miehen parittelukutsuun. Huomasin makuupussini vetoketjun olevan jälleen jumissa. Vaikka pussi olikin sinänsä mukavan viileä, sisäinen lämpöni alkoi nousta ähistessäni avautumisesta kieltäytyneen halvan viskoosikankaan kimpussa. Lopulta helpottava repeytymisen ääni lopetti kamppailun.
Muistelin lämmöllä eilistä polkupyöräreissua ja takavasemmalta lähestyvän raitiovaunun ääntä. Olin sinä päivänä oppinut, että ketjut ovat oleellinen osa toimivaa kokonaisuutta. Silti, miehekäs pyöränkorjaus kaatosateessa antaa enemmän mahdollisuuksia lenkkeilevien kaksostyttöjen seuraamiseen. Mutta nyt aurinko nousi jälleen likaisen ikkunan takaa. Oli taas tullut aika lähteä ulos kanaalien ja ekshibitionististen olohuoneiden maailmaan. Nautittavaa, kerrassaan nautittavaa. -VS
Jälkkäriksi uusia kuvia täältä.
Heräsin makeaan tuoksuun sieraimissani. Kuva vihreästä vaahteranlehdestä välähti mieleeni. Muutaman metrin päässä parrakas espanjalainen vapaustaistelija urahti ja käänsi kylkeään. Onko tuolla satanut lunta..?
-Otaksä tätä puuroa? Tapion kysymys herätti minut punertavasta haavemaailmastani. Taustalla kaasulieden kotoisa sihinä sekottui kaiuttimista kaikuvaan mustan miehen parittelukutsuun. Huomasin makuupussini vetoketjun olevan jälleen jumissa. Vaikka pussi olikin sinänsä mukavan viileä, sisäinen lämpöni alkoi nousta ähistessäni avautumisesta kieltäytyneen halvan viskoosikankaan kimpussa. Lopulta helpottava repeytymisen ääni lopetti kamppailun.
Muistelin lämmöllä eilistä polkupyöräreissua ja takavasemmalta lähestyvän raitiovaunun ääntä. Olin sinä päivänä oppinut, että ketjut ovat oleellinen osa toimivaa kokonaisuutta. Silti, miehekäs pyöränkorjaus kaatosateessa antaa enemmän mahdollisuuksia lenkkeilevien kaksostyttöjen seuraamiseen. Mutta nyt aurinko nousi jälleen likaisen ikkunan takaa. Oli taas tullut aika lähteä ulos kanaalien ja ekshibitionististen olohuoneiden maailmaan. Nautittavaa, kerrassaan nautittavaa. -VS
Jälkkäriksi uusia kuvia täältä.
maanantai 5. marraskuuta 2007
Vieraita Turusta
Neljän iloisen veikon seurue Turusta vietti pitkän ja rattoisan viikonlopun vierainamme, tässä poikien tarinat (kuvat lisätty jälkeenpäin):
As the best friends of Tapio, we felt that we have to pay a visit in Sarphatistraat. We arrived on October 31st to the central station with our backpacks and after we found Tapio from there, he took us immediately to the Red Light District. First things first, of course… After that we walked to our new home, Sarphatistraat 153G, where we met Tapio’s roomie Ben Estiller de Cataluña (also known as Hector). First night we wandered around the city desperately searching for a bar that didn’t close “in 15 minutes”.
The next day we rented some bikes and cycled around the city. We cycled so much that actually one of us fell down and passed out for a moment. Fortunately he was OK and soon we were ready to hit the big Halloween party. I really don’t remember anything of it though…
On the third day we found the true greatness of Amsterdam: cycling. We cycled around and around, especially in Vondelpark and after that we followed our guide back to Sarphatistraat. It was by far the slowest bike tour ever. And funniest. The next day we took a bike trip to the countryside and saw a lot of cows and horses and sheep etc. It was fine but after that we decided to hit the red lights again. We also visited some local bars and partied till dawn like crazy party animals.
On Sunday we got guilty conscience from all the red lights so we decided to visit the library and take a boat trip around the city. After that we were ready to go into the Red Light District again. On Monday, the final day, we visited the Rijksmuseum which was surprisingly different from the Red Light District in a negative way. But it was ok I guess. Now we have packed our packs and ready to eat our meal that Hector prepared for us and leave. We really enjoyed staying in Tapio and Hector ’s room (6 guys in a small room) and everything has been great. Big thanks to Tapio and Hector!!
As the best friends of Tapio, we felt that we have to pay a visit in Sarphatistraat. We arrived on October 31st to the central station with our backpacks and after we found Tapio from there, he took us immediately to the Red Light District. First things first, of course… After that we walked to our new home, Sarphatistraat 153G, where we met Tapio’s roomie Ben Estiller de Cataluña (also known as Hector). First night we wandered around the city desperately searching for a bar that didn’t close “in 15 minutes”.
The next day we rented some bikes and cycled around the city. We cycled so much that actually one of us fell down and passed out for a moment. Fortunately he was OK and soon we were ready to hit the big Halloween party. I really don’t remember anything of it though…
On the third day we found the true greatness of Amsterdam: cycling. We cycled around and around, especially in Vondelpark and after that we followed our guide back to Sarphatistraat. It was by far the slowest bike tour ever. And funniest. The next day we took a bike trip to the countryside and saw a lot of cows and horses and sheep etc. It was fine but after that we decided to hit the red lights again. We also visited some local bars and partied till dawn like crazy party animals.
On Sunday we got guilty conscience from all the red lights so we decided to visit the library and take a boat trip around the city. After that we were ready to go into the Red Light District again. On Monday, the final day, we visited the Rijksmuseum which was surprisingly different from the Red Light District in a negative way. But it was ok I guess. Now we have packed our packs and ready to eat our meal that Hector prepared for us and leave. We really enjoyed staying in Tapio and Hector ’s room (6 guys in a small room) and everything has been great. Big thanks to Tapio and Hector!!
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Synttärit Damissa
Juhlavalmistelut saatiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Sisustussuunnittelun painopiste oli vapaan lattiatilan optimoinnissa, jotta koko juhlakansa mahtuisi seurustelemaan sisätiloissa.
Ensimmäiset vieraat saapuivat täsmällisesti kymmeneltä, juhlat olivat alkaneet virallisesti yhdeksältä. Nopeat söivät hitaiden naksut näissäkin kemuissa.
Reilun puolen tunnin päästä talo olikin jo täynnä jengiä. Virallisten arvioiden mukaan vieraita oli n. 50-60.
Tapio 23 v sai puhaltaa kynttilät omenapiirakan päältä Hectorin ansiokkaasti johtaman kuoro-onnittelun säestyksellä.
Ja kyllä olikin maukas piirakka!
Juhlatunnelma kohosi huippuunsa illan edetessä.
Baariin ei kenelläkään ollut kiire, vasta juomien loppuminen aloitti massasiirtymisen kohti keskustaa. Alla olevan seurueen kanssa pääsimme liikkeelle varttia yli kolme.
Puoli neljältä saavuimme määränpäähämme, upealla näköalalla retostelevaan club 11:een (numero = kerros). Ahne ovimies kuitenkin vaati naurettavaa henkilökohtaista lahjusta normaalin sisäänpääsymaksun lisäksi. Vartin vänkäämisen jälkeen päätimme olla menemättä sisään, sillä olisimme kukin joutuneet maksamaan noin 15 euroa tunnin visiitistä. Jatkosuunnitelmat olivat yksimieliset: nyt nukkumaan.
Päästyäni takaisin kämpille viimeisetkin vieraat olivat lähteneet, ja Hector oli jo aloittanut urakkaa tyhjien pullojen kanssa. Kämppä oli vallinneisiin olosuhteisiin nähden erittäin hyvässä kunnossa. Jynssäsin lattiaa aamulla yli kaksi tuntia.
Summa summarum: Mahtavat kemut, tällaista lisää! Vuoden päästä Turussa? Jaffa on jo istumapaikkansa varannut.
Loppuun asti jaksaneille porkkana: uusia kuvia!
Ensimmäiset vieraat saapuivat täsmällisesti kymmeneltä, juhlat olivat alkaneet virallisesti yhdeksältä. Nopeat söivät hitaiden naksut näissäkin kemuissa.
Reilun puolen tunnin päästä talo olikin jo täynnä jengiä. Virallisten arvioiden mukaan vieraita oli n. 50-60.
Tapio 23 v sai puhaltaa kynttilät omenapiirakan päältä Hectorin ansiokkaasti johtaman kuoro-onnittelun säestyksellä.
Ja kyllä olikin maukas piirakka!
Juhlatunnelma kohosi huippuunsa illan edetessä.
Baariin ei kenelläkään ollut kiire, vasta juomien loppuminen aloitti massasiirtymisen kohti keskustaa. Alla olevan seurueen kanssa pääsimme liikkeelle varttia yli kolme.
Puoli neljältä saavuimme määränpäähämme, upealla näköalalla retostelevaan club 11:een (numero = kerros). Ahne ovimies kuitenkin vaati naurettavaa henkilökohtaista lahjusta normaalin sisäänpääsymaksun lisäksi. Vartin vänkäämisen jälkeen päätimme olla menemättä sisään, sillä olisimme kukin joutuneet maksamaan noin 15 euroa tunnin visiitistä. Jatkosuunnitelmat olivat yksimieliset: nyt nukkumaan.
Päästyäni takaisin kämpille viimeisetkin vieraat olivat lähteneet, ja Hector oli jo aloittanut urakkaa tyhjien pullojen kanssa. Kämppä oli vallinneisiin olosuhteisiin nähden erittäin hyvässä kunnossa. Jynssäsin lattiaa aamulla yli kaksi tuntia.
Summa summarum: Mahtavat kemut, tällaista lisää! Vuoden päästä Turussa? Jaffa on jo istumapaikkansa varannut.
Loppuun asti jaksaneille porkkana: uusia kuvia!
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Syysmuoti
Johan pomppas: 90-luvulta tutut TUULITAKIT tekevät tuloaan! Amsterdamin ja Rotterdamin trendikkäissä urheiluväline- ja katumuotikaupoissa mallinuket on valjastettu esittelemään juhannuskokoilta tuttuja TUULITAKKEJA. Kyllä, juuri niitä kaameimpia väri- ja kuviovirityksiä, joista jo luulimme päässeemme eroon. Uskaliaimmat edelläkävijät ovat jo TUULITAKKINSA ostaneet, neonvihreällä takilla ei varmasti kadota väkijoukkoihin. Voi tsiisus.
Retromuodissahan ei sinänsä ole mitään vikaa. Tyhjentäisin itsekin paikallisen Adidas originals -puodin jos opintotuki vain niin sallisi. Mutta pliis, ysärisävyiset ja -kuvioiset TUULITAKIT eivät ole cool, ei niin millään.
Shokeeraava tuulitakkitrendi ei ole minkäänlaisessa sopusoinnussa yleisten tyylivirtausten kanssa. Rajusti yleistäen voitaneen todeta, että tyypillinen amsterdamilainen pukeutuu tyylikkään kaupunkimaisesti. Naisten syysmuotia hallitsee hame (!) ja buutsit -kombo, syysviimalta suojaudutaan lyhyehköllä villakangastakilla ja tuhdilla huivilla. Miehet voi jakaa kahteen kastiin: armyhenkisiä takkeja ja rentoja tennareita suosiviin opiskelijoihin sekä mustiin takkeihin, kauluspaitoihin ja ruskeisiin nahkakenkiin sonnustautuneisiin valkokaulustyöläisiin. Oman värinsä katukuvaan tuovat myös kaikkialla chillaavat hip hop -henkiset nuorisojoukkiot, joiden untuvatakit näyttävät paisuvan vuosi vuodelta.
Vinkki muotitietoisille: Jos vanhoja tuulitakkeja ei enää löydy komeroista tai mökiltä, nyt kipin kapin kirpparille ja telineet tyhjiksi. Foot Lockerin ALE-hinta Niken tuulitakille on 44,90€ (norm. 69€), kirpparilta sama rotsi irtoaa alle kympillä.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
lauantai 13. lokakuuta 2007
Liikkuvaa kuvaa
Koska kirjoittaminen takkuaa, laitan videokuvaa. On se nykyään niin helppoa!
Tutustumisviikon, ja kenties koko alkusyksyn, parhaat kemut olivat epäilemättä vaihtarijärjestö ISN:n järjestämät Karaokeiltamat:
Amsterdamin yössä voi liikkua myös veneellä. Neljän tunnin kanaaliristeilyn aikana kerkesimme kiertää koko keskusta-alueen vesiteitse:
Reissullamme Zaanse Schansiin pääsimme tutustumaan tuulimyllyn sisuksiin:
Tyypillinen bilenäkymä asuntolasta havainnollistaa lievät tilankäytölliset ongelmat. Yhteen huoneeseen mahtuu kuitenkin yllättävän paljon jengiä:
Utrechtin 110-metrisestä kirkkotornista näkyi kirjaimellisesti Amsterdamiin asti. Kyllä sitä aina vain ihmettelee, kuinka ne silloin ennen muinoin (1300-luvulla) osasivat:
Tutustumisviikon, ja kenties koko alkusyksyn, parhaat kemut olivat epäilemättä vaihtarijärjestö ISN:n järjestämät Karaokeiltamat:
Amsterdamin yössä voi liikkua myös veneellä. Neljän tunnin kanaaliristeilyn aikana kerkesimme kiertää koko keskusta-alueen vesiteitse:
Reissullamme Zaanse Schansiin pääsimme tutustumaan tuulimyllyn sisuksiin:
Tyypillinen bilenäkymä asuntolasta havainnollistaa lievät tilankäytölliset ongelmat. Yhteen huoneeseen mahtuu kuitenkin yllättävän paljon jengiä:
Utrechtin 110-metrisestä kirkkotornista näkyi kirjaimellisesti Amsterdamiin asti. Kyllä sitä aina vain ihmettelee, kuinka ne silloin ennen muinoin (1300-luvulla) osasivat:
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
maanantai 1. lokakuuta 2007
Koulujuttuja
Opiskelemaanhan tänne tultiin, eikö vain? :) Otetaan siis katsaus opiskelijaelämän työteliääseen puoleen.
Matkaa koululle on alle 500 metriä, matka taittuu tarkkojen mittausten mukaan noin kolmessa minuutissa. Etenkin sadekeleillä hyvää sijaintia osaa todella arvostaa. Reitti on yksinkertainen: ensimmäinen oikealle, sillan yli ja kulmasta oikealle.
Oppimisen ihme tapahtuu Amsterdamin yliopiston taloustieteiden laitoksella. Tilaa riittää ja yleisilme on mukavan moderni. Ekstrabonusta kompleksin ohessa sijaitsevasta kahvilasta, josta saa kofeiinia sopuhintaan (cappucino 1,30 €) kun kahvihammasta kolottaa.
Kursseja olen ottanut kolme kappaletta, yhteensä 20 opintopistettä. Kun yhdistän nämä kurssit aikaisemmin Turussa suorittamiini, saan kasaan johtamisen & organisoinnin sivuainekokonaisuuden. Seuraavassa syväanalyysi kursseista:
Human Resources Management, kanditason kurssi, 5 op (7 viikkoa). Kurssilla tutustutaan henkilöstöjohtamisen rooliin yrityksissä ja käytännön työkenttään – palkkauskäytännöistä poispotkimiseen.
HRM on kokonaisuutena hyvin samanlainen kuin Turun vastaavantasoiset aineopintokurssit. Kurssin aikana pitää kirjoittaa kaksi raporttia erillisen artikkelilukemiston pohjalta, toinen raporteista suoritetaan ryhmätyönä. Raportit muodostavat yhteensä 40 % kurssin arvosanasta, tentin osuudeksi jää 60 %.
Kerran viikossa pidettäville kaksituntisille luennoille olisi aina tarkoitus lukea kulloistakin aihetta koskevat luvut kirjasta, mutta harva tekee niin. Itse olen aina koittanut lukea edes jotain, viime aikoina trendi on ollut laskeva. Luennoitsija on irlantilainen nainen, joka hoitaa hommansa ihan kiitettävästi. Koska ryhmäkoko on pieni (ehkä 25 opiskelijaa), luennoitsija pystyy heittämään kysymyksiä kuulijoille. Varsinaista keskustelua syntyy kuitenkin vain satunnaisesti.
Yleisarvosana ***1/2
Strategy & Competitive Advantage, maisteritason kurssi, 10 op (15 viikkoa). Kurssin keskeinen tavoite on määritellä ja arvioida eroja yritysten kilpailukyvyissä sekä pohtia niihin mahdollisesti vaikuttavia yritysstrategiaan liittyviä kysymyksiä.
Selvästi työläin, mutta samalla mielenkiintoisin ja varmasti sisällöltään antoisin kurssi. Viikottainen työmäärä on vakio: Luentoa edeltävällä viikolla on aina luettava luennon teemaan liittyviä artikkeleita, lukuaika yhteensä n. 8–10 h per viikko. Artikkeleihin liittyen on aina laadittava ryhmätyönä neljä esseetä luennoitsijan antamien aiheiden mukaan, yhteensä max kuusi sivua, deadline päivä ennen luentoa (ma). Kirjoittamiseen, muiden tekstien kommentointiin ja yleiseen viilaukseen kuluu keskimäärin ehkä 6–8 h – suurin haaste on pitää sivumäärä kurissa! Viikottaisen harjoitukset muodostavat 30 % kurssin arvosanasta.
Tiistain kolmetuntisilla luennoilla pelin nimi on aktiivinen keskustelu. Energinen ja todella skarppi hollantilaisproffa jättää Powerpoint-show'n vähemmälle, pääpaino on jatkuvassa verbaalipallottelussa opiskelijoiden kanssa. Toimii! Ensimmäisen periodin jälkeen on tentti (40 %). Syksyn toisella periodilla ei enää käsitellä uusia asioita, koko periodi käytetään ilmeisen laajan tutkimusraportin (30 %) kanssa pakertamiseen – ryhmätyönä toki.
Yleisarvosana ****1/2
Sustainable Management, kanditason kurssi, 5 op (15 viikkoa). Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat mm. ilmasto- ja ympäristöteemojen avulla yritysmaailman eettisiin kysymyksiin.
Tämä on mukavan leppoisa kurssi kohtuullisen vähäisellä työmäärällä. Luento kerran viikossa, kurssin aikana voi laatia vapaaehtoisen raportin, jonka ansiosta tentissä (100 %) saa jättää vastaamatta yhteen kysymykseen. Luennoille valmistautumista varten on "lukukalenteri", mutta en usko että kukaan oikeasti lukee viikottain. Suurin osa opiskelusta ajoittunee tenttiä edeltävälle viikolle - tuttu juttu Suomesta! :)
Keskiviikkoiltapäivänä pidettävät kaksituntiset luennot ovat valitettavan yksipuolisia Powerpoint-näytöksiä. Välillä tuntuu siltä, että keski-ikäinen hollantilaisluennoitsija on vetänyt homman samoilla kalvoilla vuosi toisensa jälkeen, sen verran puutuneelta meininki joskus näyttää.
Yleisarvosana **1/2
Summa summarum: kasassa on mielestäni vaihto-opiskelujaksolle sopiva paketti. Töitä ja mielekästä luettavaa riittää, muttei liiaksi asti.
Human Resources Management, kanditason kurssi, 5 op (7 viikkoa). Kurssilla tutustutaan henkilöstöjohtamisen rooliin yrityksissä ja käytännön työkenttään – palkkauskäytännöistä poispotkimiseen.
HRM on kokonaisuutena hyvin samanlainen kuin Turun vastaavantasoiset aineopintokurssit. Kurssin aikana pitää kirjoittaa kaksi raporttia erillisen artikkelilukemiston pohjalta, toinen raporteista suoritetaan ryhmätyönä. Raportit muodostavat yhteensä 40 % kurssin arvosanasta, tentin osuudeksi jää 60 %.
Kerran viikossa pidettäville kaksituntisille luennoille olisi aina tarkoitus lukea kulloistakin aihetta koskevat luvut kirjasta, mutta harva tekee niin. Itse olen aina koittanut lukea edes jotain, viime aikoina trendi on ollut laskeva. Luennoitsija on irlantilainen nainen, joka hoitaa hommansa ihan kiitettävästi. Koska ryhmäkoko on pieni (ehkä 25 opiskelijaa), luennoitsija pystyy heittämään kysymyksiä kuulijoille. Varsinaista keskustelua syntyy kuitenkin vain satunnaisesti.
Yleisarvosana ***1/2
Strategy & Competitive Advantage, maisteritason kurssi, 10 op (15 viikkoa). Kurssin keskeinen tavoite on määritellä ja arvioida eroja yritysten kilpailukyvyissä sekä pohtia niihin mahdollisesti vaikuttavia yritysstrategiaan liittyviä kysymyksiä.
Selvästi työläin, mutta samalla mielenkiintoisin ja varmasti sisällöltään antoisin kurssi. Viikottainen työmäärä on vakio: Luentoa edeltävällä viikolla on aina luettava luennon teemaan liittyviä artikkeleita, lukuaika yhteensä n. 8–10 h per viikko. Artikkeleihin liittyen on aina laadittava ryhmätyönä neljä esseetä luennoitsijan antamien aiheiden mukaan, yhteensä max kuusi sivua, deadline päivä ennen luentoa (ma). Kirjoittamiseen, muiden tekstien kommentointiin ja yleiseen viilaukseen kuluu keskimäärin ehkä 6–8 h – suurin haaste on pitää sivumäärä kurissa! Viikottaisen harjoitukset muodostavat 30 % kurssin arvosanasta.
Tiistain kolmetuntisilla luennoilla pelin nimi on aktiivinen keskustelu. Energinen ja todella skarppi hollantilaisproffa jättää Powerpoint-show'n vähemmälle, pääpaino on jatkuvassa verbaalipallottelussa opiskelijoiden kanssa. Toimii! Ensimmäisen periodin jälkeen on tentti (40 %). Syksyn toisella periodilla ei enää käsitellä uusia asioita, koko periodi käytetään ilmeisen laajan tutkimusraportin (30 %) kanssa pakertamiseen – ryhmätyönä toki.
Yleisarvosana ****1/2
Sustainable Management, kanditason kurssi, 5 op (15 viikkoa). Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat mm. ilmasto- ja ympäristöteemojen avulla yritysmaailman eettisiin kysymyksiin.
Tämä on mukavan leppoisa kurssi kohtuullisen vähäisellä työmäärällä. Luento kerran viikossa, kurssin aikana voi laatia vapaaehtoisen raportin, jonka ansiosta tentissä (100 %) saa jättää vastaamatta yhteen kysymykseen. Luennoille valmistautumista varten on "lukukalenteri", mutta en usko että kukaan oikeasti lukee viikottain. Suurin osa opiskelusta ajoittunee tenttiä edeltävälle viikolle - tuttu juttu Suomesta! :)
Keskiviikkoiltapäivänä pidettävät kaksituntiset luennot ovat valitettavan yksipuolisia Powerpoint-näytöksiä. Välillä tuntuu siltä, että keski-ikäinen hollantilaisluennoitsija on vetänyt homman samoilla kalvoilla vuosi toisensa jälkeen, sen verran puutuneelta meininki joskus näyttää.
Yleisarvosana **1/2
Summa summarum: kasassa on mielestäni vaihto-opiskelujaksolle sopiva paketti. Töitä ja mielekästä luettavaa riittää, muttei liiaksi asti.
tiistai 25. syyskuuta 2007
Hyi hikeä
Ostin hiljattain kausikortin minulle uuteen, opiskelijoiden kansoittamaan kuntosaliin. Ensivaikutelma oli hyvä: reippaan näköisiä ihmisiä uudehkojen laitteiden kimpussa, sopivan menevää musiikkia ja riittävästi erilaisia käsipainoja – täällähän voisi jopa viihtyä, ajattelin.
Salin seinälle kehystetyn opastaulun ensimmäinen kohta kertoi, että asianmukaisen urheiluvarustuksen lisäksi asiakkaiden on tuotava mukanaan hikipyyhe laitteiden pyyhkimistä varten. Pyyhe mainittiin listan ensimmäisenä. Vaikka hikipyyhe on yleinen käytäntö useilla saleilla, omasta kassistani löytyi vanhasta tottumuksesta vain suihkupyyhe. Kyllä nyt yhden treenin ilman pyyhettä pärjää, päätin.
Olin väärässä. Salin todellinen luonne alkoi paljastua sitä mukaa, kun treenitoverini siirtyivät laitteelta toiselle pyyhkeidensä kanssa. Ennen uudelle laitteelle siirtymistä jokainen suorastaan jynssäsi käyttämänsä laitteen puhtaaksi talon tarjoamien irtopaperien ja suihkupullojen avulla. Seuraavan laitteen parissa ensimmäiseksi ei toki säädetty painoja tai verrytelty raajoja, vaan – varmuuden vuoksi – pyyhkäistiin penkki ja suojattiin se huolella hikipyyhkeellä. Laitteiden suojaaminen kaikelta ihmiskosketukselta, saati sitten pakonomainen suorituksen jälkeinen hinkkaaminen ja pyyhkiminen, oli hämmentävää. Oliko tänne tultu treenaamaan vai siivoamaan?
Tässä vaiheessa lienee syytä painottaa, että kyseessä ei ollut ”kuntosali” johon mennään näyttäytymään ja peilailemaan, vaan erittäin keskinkertainen ja sopuhintainen korttelisali, jollaisissa normaalisti käyttäydytään kuten salilla normaalisti käyttäydytään. Eli kesytetään rautaa, poljetaan sitä pyörää ja ties vaikka hikoillaankin hieman. Todettakoon myös, että allekirjoittanut ei toki ole vapaan kainalokarvoituksen ja kehon luonnollisten aromien nimiin vannova tunkio, vaan keskinkertaisen siivo ja puhtoinen tavistreenaaja.
Hikikammoisille salitreenaajille suosittelisin tutustumista yhteen tai useampiin seuraavista: jääkiekkojoukkueen pukuhuone, täpötäysi joukkoliikenneväline hellepäivänä, eläimellinen seksiakti (aktiivisena osapuolena), tanssit Tiëston tahtiin tai vaikka kesätyö Muumipeikkona. En usko, että tarvitsisi enää stressata edellisen käyttäjän jäljiltä nihkeästä kuntopyörän penkistä.
Eikä puutteellisesti varustautuneiden tulokkaiden enää tarvitsisi uhrata ainoaa suihkupyyhettään peiliseinästä heijastuvien murhaavien katseiden takia.
Tositapahtumiin perustuva juttu on kirjoitettu Kylisteen 5.10. ilmestyvää numeroa varten.
Salin seinälle kehystetyn opastaulun ensimmäinen kohta kertoi, että asianmukaisen urheiluvarustuksen lisäksi asiakkaiden on tuotava mukanaan hikipyyhe laitteiden pyyhkimistä varten. Pyyhe mainittiin listan ensimmäisenä. Vaikka hikipyyhe on yleinen käytäntö useilla saleilla, omasta kassistani löytyi vanhasta tottumuksesta vain suihkupyyhe. Kyllä nyt yhden treenin ilman pyyhettä pärjää, päätin.
Olin väärässä. Salin todellinen luonne alkoi paljastua sitä mukaa, kun treenitoverini siirtyivät laitteelta toiselle pyyhkeidensä kanssa. Ennen uudelle laitteelle siirtymistä jokainen suorastaan jynssäsi käyttämänsä laitteen puhtaaksi talon tarjoamien irtopaperien ja suihkupullojen avulla. Seuraavan laitteen parissa ensimmäiseksi ei toki säädetty painoja tai verrytelty raajoja, vaan – varmuuden vuoksi – pyyhkäistiin penkki ja suojattiin se huolella hikipyyhkeellä. Laitteiden suojaaminen kaikelta ihmiskosketukselta, saati sitten pakonomainen suorituksen jälkeinen hinkkaaminen ja pyyhkiminen, oli hämmentävää. Oliko tänne tultu treenaamaan vai siivoamaan?
Tässä vaiheessa lienee syytä painottaa, että kyseessä ei ollut ”kuntosali” johon mennään näyttäytymään ja peilailemaan, vaan erittäin keskinkertainen ja sopuhintainen korttelisali, jollaisissa normaalisti käyttäydytään kuten salilla normaalisti käyttäydytään. Eli kesytetään rautaa, poljetaan sitä pyörää ja ties vaikka hikoillaankin hieman. Todettakoon myös, että allekirjoittanut ei toki ole vapaan kainalokarvoituksen ja kehon luonnollisten aromien nimiin vannova tunkio, vaan keskinkertaisen siivo ja puhtoinen tavistreenaaja.
Hikikammoisille salitreenaajille suosittelisin tutustumista yhteen tai useampiin seuraavista: jääkiekkojoukkueen pukuhuone, täpötäysi joukkoliikenneväline hellepäivänä, eläimellinen seksiakti (aktiivisena osapuolena), tanssit Tiëston tahtiin tai vaikka kesätyö Muumipeikkona. En usko, että tarvitsisi enää stressata edellisen käyttäjän jäljiltä nihkeästä kuntopyörän penkistä.
Eikä puutteellisesti varustautuneiden tulokkaiden enää tarvitsisi uhrata ainoaa suihkupyyhettään peiliseinästä heijastuvien murhaavien katseiden takia.
Tositapahtumiin perustuva juttu on kirjoitettu Kylisteen 5.10. ilmestyvää numeroa varten.
sunnuntai 23. syyskuuta 2007
Asuntoesittely
Tähän asti olen ollut sataprosenttisen säästäväinen kuvien kanssa. Nyt on muutoksen aika! Saanko esitellä, "kämppä Sarphatistraatin varrella":
Näkymä kadulta. Rakennus on uusi, näyttää ihan mukavalta ulkoapäin. Huomaa ruokakaupan (sininen kyltti) läheisyys.
Hissin liitutauluseinät eivät kannusta nojailemaan.
Rappukäytävä muistuttaa kovasti Turun yo-kylän maisemia. Sisäpihalla ei silmä lepää, maiseman valtaa 20 metrin päässä möllöttävä yliopiston (yli 10-kerroksinen) rakennus.
Jaamme Hectorin kanssa yhden ison huoneen, keittiön (joka samalla toimii käytävänä), wc- ja suihkutilat sekä vaatehuoneen tapaisen rojunsäilytyshuoneen. Näkymä ikkunasta on varsin vihreä toivottavasti vielä monta viikkoa.
Näkymä ikkunan luota. Vessa ja vaatehuone ovat kirjahyllyseinän takana.
Jaamme Hectorin kanssa yhden ison huoneen, keittiön (joka samalla toimii käytävänä), wc- ja suihkutilat sekä vaatehuoneen tapaisen rojunsäilytyshuoneen. Näkymä ikkunasta on varsin vihreä toivottavasti vielä monta viikkoa.
Näkymä ikkunan luota. Vessa ja vaatehuone ovat kirjahyllyseinän takana.
Huomasitkin varmaan tyylikkään sohvan viimeisessä kuvassa? Se löytyi kadulta! Pieniä tahroja ja kulumia lukuun ottamatta sohva on erinomaisessa kunnossa. Vielä kun tipahtaisi telkkari jostain..
torstai 20. syyskuuta 2007
keskiviikko 19. syyskuuta 2007
Vierailija nro 1
Majoituskausi on alkanut! Interrail-reissulla oleva Ville Vantaalta on yöpynyt luukussamme nyt pari päivää, matka jatkuu kuulemma huomenna. Alla Villen arvio majoituspalvelu T&H:n palveluista (englanniksi, jotta soveltuu myös Hectorin blogiin):
A brief evaluation of the place from the guest follows:
A brief evaluation of the place from the guest follows:
Character: 100% (Two of them, actually,both guys are charming)
Security: 90% (-10% because Hector looks quite deadly with a knife in hand)
Location: 70% (Pretty close to the centre, not bad at all)
Staff: 110% (Very friendly, excellent services all around)
Fun: 110% (Oh yes!)
Cleanliness: 95% (The place is tidy enough for two girls to live in!)
Overall: 95,8% (As close to perfect as it gets, really)
Not bad! These guys are real proffesionals at providing acommodation. Free internet access, hot shower, excellent company, guided tours of the city, sports (sofa-carrying!), conversations on food culture differences, free fishfood courtesy of Hector and much more. How many hostels d’you think provide all that for the rather low price of 0€/night? I highly recommend Sarphatistraat Hostel! Female guests will gain an extra benefit from the stunningly handsome and well-built topless young men frequenting the room in the mornings.
maanantai 10. syyskuuta 2007
Nyt mässäillään ja possutellaan!
Ruokablogit ovat kuulemma muotia. Lienevätköhän vielä tämän ruokakatsauksen jälkeenkin?
Tärkeimmät ensin: lähikaupasta löytyi hyvää kaurapuuroa! Muutaman aamun jouduin kärvistelemään Weetabixilla, erilaisilla leipävirityksillä ja muilla aamupalan irvikuvilla, mutta yllättävän täyteläinen ja ryhdikäs Euroshopper-kaurapuuro toi rodin takaisin aamuihin. Puuron keittäminen kaasuhellalla on todella näppärää, portaattoman liekkisäädön ansiosta puuro taipuu muotoonsa ennätysajassa. Nam!
Paikallinen yliopiston ruokala Agora on heikko esitys suomalaiseen versioon verrattuna. Lounasaikaan ei ole tarjolla lainkaan lämmintä ruokaa! Ylihintaiset salaatit, sämpylät ja jogurtit eivät juuri houkuttele lounastamaan. Tähänastisten havainnointien perusteella suurin osa opiskelijoista mutustelee nälkäänsä kotona kelmutettuja leipiä tai hedelmiä luentojen tauoilla. Agoran linjastolla riittää vipinää lähinnä klo 17-19 välisenä aikana, jolloin - ja vain jolloin - on tarjolla perinteistä kotiruokaa hyväksyttävään hintaan (n. 3 €). Juomat, leivät ja muut lisukkeet eivät toki sisälly hintaan.
Myös kämppis-Hector aterioi iltapainotteisesti; sopiva kellonaika maukkaalle päivälliselle on kuulemma iltayhdeksän ja -kymmenen aikoihin, sillä Kataloniassa lounas nautitaan vasta kolmen kieppeillä. No mutta miksei, kyllähän se ruoka maistuu vielä illallakin - todettu juttu. Muille suomalaisen ja espanjalaisen keittiön eroavaisuuksille lienee syytä varata oma tekstinsä lähitulevaisuudesta.
Jääkaappi on täyttynyt toistaiseksi yksinomaan alakerrassa sijaitsevan Albert Heijn -kaupan runsaista valikoimista. Hintojen ja valikoimien puolesta AH on tasoa Valintatalo, eli kaikkea löytyy, muttei välttämättä aina sopuhintaan. Varsinkin lihatuotteet ovat jostain syystä sikamaisen kalliita, esim. kinkkua saa TUURILLA alle 10 €/kg. Olut on sentään halpaa. Päivittäistä asiointia vaikeuttaa kummallinen maksukorttikäytäntö, ainoastaan hollantilaisilla pankkikorteilla tai käteisellä voi maksaa. Sampon pankkikortti, VISA tai saati sitten Electron ei kelpaa! Rajoittunut korttipolitiikka hieman kummastuttaa, kyseessä on sentään kaupungin ja kenties koko maan laajin ruokakauppaketju.
Amsterdamin ravintolatarjonta on kuin Viikkarin seisova pöytä konsanaan: "Maailman herkut nyt meillä!" Kaikkea siis löytyy. Etelä-Amerikkalaiset Ranchot mehukkaine pihveineen lienevät seuraava etappi allekirjoittaneelle.
Perinteisistä hollantilaisista herkuista eniten kehuja ansaitsevat stroopwafelit eli siirappitäytteiset keksit - näitä on syöty jo pari kiloa. Maailmankuulut pannukakut, pannekoeken, ovat käytännössä perinteisiä lettuja siirappi-, juusto- tai vaikkapa pekonipäällysteellä. Sinappimössö- tai juustotäytteiset kroketit ovat myös hyviä, kunhan tajuaa välttää niitä sinappimössötäytteisiä.
Vielä kun löytäisi jostain kunnollista ruisleipää.
Tärkeimmät ensin: lähikaupasta löytyi hyvää kaurapuuroa! Muutaman aamun jouduin kärvistelemään Weetabixilla, erilaisilla leipävirityksillä ja muilla aamupalan irvikuvilla, mutta yllättävän täyteläinen ja ryhdikäs Euroshopper-kaurapuuro toi rodin takaisin aamuihin. Puuron keittäminen kaasuhellalla on todella näppärää, portaattoman liekkisäädön ansiosta puuro taipuu muotoonsa ennätysajassa. Nam!
Paikallinen yliopiston ruokala Agora on heikko esitys suomalaiseen versioon verrattuna. Lounasaikaan ei ole tarjolla lainkaan lämmintä ruokaa! Ylihintaiset salaatit, sämpylät ja jogurtit eivät juuri houkuttele lounastamaan. Tähänastisten havainnointien perusteella suurin osa opiskelijoista mutustelee nälkäänsä kotona kelmutettuja leipiä tai hedelmiä luentojen tauoilla. Agoran linjastolla riittää vipinää lähinnä klo 17-19 välisenä aikana, jolloin - ja vain jolloin - on tarjolla perinteistä kotiruokaa hyväksyttävään hintaan (n. 3 €). Juomat, leivät ja muut lisukkeet eivät toki sisälly hintaan.
Myös kämppis-Hector aterioi iltapainotteisesti; sopiva kellonaika maukkaalle päivälliselle on kuulemma iltayhdeksän ja -kymmenen aikoihin, sillä Kataloniassa lounas nautitaan vasta kolmen kieppeillä. No mutta miksei, kyllähän se ruoka maistuu vielä illallakin - todettu juttu. Muille suomalaisen ja espanjalaisen keittiön eroavaisuuksille lienee syytä varata oma tekstinsä lähitulevaisuudesta.
Jääkaappi on täyttynyt toistaiseksi yksinomaan alakerrassa sijaitsevan Albert Heijn -kaupan runsaista valikoimista. Hintojen ja valikoimien puolesta AH on tasoa Valintatalo, eli kaikkea löytyy, muttei välttämättä aina sopuhintaan. Varsinkin lihatuotteet ovat jostain syystä sikamaisen kalliita, esim. kinkkua saa TUURILLA alle 10 €/kg. Olut on sentään halpaa. Päivittäistä asiointia vaikeuttaa kummallinen maksukorttikäytäntö, ainoastaan hollantilaisilla pankkikorteilla tai käteisellä voi maksaa. Sampon pankkikortti, VISA tai saati sitten Electron ei kelpaa! Rajoittunut korttipolitiikka hieman kummastuttaa, kyseessä on sentään kaupungin ja kenties koko maan laajin ruokakauppaketju.
Amsterdamin ravintolatarjonta on kuin Viikkarin seisova pöytä konsanaan: "Maailman herkut nyt meillä!" Kaikkea siis löytyy. Etelä-Amerikkalaiset Ranchot mehukkaine pihveineen lienevät seuraava etappi allekirjoittaneelle.
Perinteisistä hollantilaisista herkuista eniten kehuja ansaitsevat stroopwafelit eli siirappitäytteiset keksit - näitä on syöty jo pari kiloa. Maailmankuulut pannukakut, pannekoeken, ovat käytännössä perinteisiä lettuja siirappi-, juusto- tai vaikkapa pekonipäällysteellä. Sinappimössö- tai juustotäytteiset kroketit ovat myös hyviä, kunhan tajuaa välttää niitä sinappimössötäytteisiä.
Vielä kun löytäisi jostain kunnollista ruisleipää.
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
Introductie
Tästä se lähtee! Neljän kiireisen ja railakkaan intropäivän jälkeen on yllättävän mukava istahtaa hetkeksi alas ja antaa näppikselle kyytiä.
Paikallisen opiskelijajärjestön (ISN Amsterdam) tyylikkäästi organisoima introjakso päättyi tänään aamuyöllä joskus neljän maissa loppubileiden valomerkkiin. Neljän kiireisen päivän ja yön aikana kerkesimme tutustua mm.
Käytännön asiat kuten majoitus, paikallinen kännykkäliittymä sekä rekisteröitymiset ym. paperityöt alkavat olla paketissa. Suurin tämänhetkinen puute on muotoa polkupyörä, aion napata sellaisen yliopiston arvonnasta, josta paikallinen kulkuväline irtoaa syksyksi 25 eurolla. Koska etäisyydet ovat täysin "tsygäiltävissä" (ja viime päivien perusteella jopa käveltävissä), en usko, että julkisiin kulkuvälineisiin tarvitsee turvautua kovin useasti.
Kämppäkaverin tähän aivan yliopiston vieressä sijaitsevaan 40 m2 luukkuun sain Espanjasta: Héctor, 21, vaikuttaa oikein mukavalta kaverilta. Ja näyttää aivan Ben Stilleriltä. Meidän kerroksessa on vain kaksi tyyppiä (minä ja britti Joe) muualta kuin Etelä-Euroopasta, Espanja-Italia-Portugali-akseli on täällä erittäin vahva. Saa nähdä tummeneeko Tapsan tukka talvea kohti...
Kuvasetti nro 1 osoitteessa http://www.flickr.com/photos/12629979@N08/sets/72157601821644222/
Paikallisen opiskelijajärjestön (ISN Amsterdam) tyylikkäästi organisoima introjakso päättyi tänään aamuyöllä joskus neljän maissa loppubileiden valomerkkiin. Neljän kiireisen päivän ja yön aikana kerkesimme tutustua mm.
- muihin ulkomaisiin opiskelijoihin ja paikallisiin tutoreihin
- kaupunkiin - suoraan tai epäsuorasti erilaisten rientojen kautta
- yliopistoon
- paikalliseen ravintola- ja yökerhokulttuuriin
Käytännön asiat kuten majoitus, paikallinen kännykkäliittymä sekä rekisteröitymiset ym. paperityöt alkavat olla paketissa. Suurin tämänhetkinen puute on muotoa polkupyörä, aion napata sellaisen yliopiston arvonnasta, josta paikallinen kulkuväline irtoaa syksyksi 25 eurolla. Koska etäisyydet ovat täysin "tsygäiltävissä" (ja viime päivien perusteella jopa käveltävissä), en usko, että julkisiin kulkuvälineisiin tarvitsee turvautua kovin useasti.
Kämppäkaverin tähän aivan yliopiston vieressä sijaitsevaan 40 m2 luukkuun sain Espanjasta: Héctor, 21, vaikuttaa oikein mukavalta kaverilta. Ja näyttää aivan Ben Stilleriltä. Meidän kerroksessa on vain kaksi tyyppiä (minä ja britti Joe) muualta kuin Etelä-Euroopasta, Espanja-Italia-Portugali-akseli on täällä erittäin vahva. Saa nähdä tummeneeko Tapsan tukka talvea kohti...
Kuvasetti nro 1 osoitteessa http://www.flickr.com/photos/12629979@N08/sets/72157601821644222/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
